Jaakko Rönkön Historia(ni) Longassa 4.-28.1.2024 ja Fönarissa koko tammikuun

 

Historia(ni) on takautuva näyttely joka kertaa historian ja ajanlaskun arkkityyppejä ja historian tapahtumien näkymistä taiteessani. Pääteos on Historia, jossa vuorottelevat valtioiden symbolit ja historialliset merkkipäivät.
 

Historia_Jaakko Rönkkö 2000

Jaakko Rönkkö: Historia(ni)

Historia(ni) on takautuva näyttely. Sen materiaali on peräisin viimevuosisadan viimeisiltä vuosikymmeniltä. Teoksissa kohtaa se aikaisessa Euroopassa meneillään ollut käymistila ja oma katseeni siihen. Keskeinen motiivi näyttelyn kokoamiseen on nykymaailman sekavuus, joka monessa muistuttaa nuoruuteni aikaa. Ajan kuluminen ja historia muovautuu yhteisessä todellisuudessa symboleiksi, jotka kertovat rutiinien toistuvuudesta, vallasta ja näissä tapahtuvista muutoksista. Näyttelyn keskeinen teos on Historia (2000), sataosainen reliefisarja, jonka aineksina ovat valtioiden vaakunat ja historiankirjoituksen keskeiset päivämäärät.

1990-2000 tuotantooni kuului performanssi Ajan kuluessa. Siinä lasketaan aikaa vuodesta yksi kuluvaan vuoteen. Performanssista on taltiointi (2000, Kuopion taidemuseo). Se pyörii ikkunagalleria Fönarissa (7/24). Samanaikaisesti toteutan ikkunagallerian takaseinään päivitetyn version Ajanlaskusta, päivitetyin kommentein.

Näyttelyssä kuuluu ihmisen jokapäiväinen huoli maailmantilasta. Tämä materiaali on koottu teokseen Nurkka, jonka tekstipohjainen sisältö alkaa kansalaispuheenvuoroilla päätyen Brecht-sitaatteihin. Näyttelyn taiteilijavieraina ovat performanssitaiteilija Heikki Mäntymaa ja teatterimies, elokuvaohjaaja Jari Halonen.

 

Historia(ni) Longassa 4.-28.1.2024

Galleria Longa

ke-pe  12 – 18

la-su   12 – 16

Historia(ni) Fönarissa koko tammikuun

Ikkunagalleria Fönari

avoinna 24/7

Longa & Fönari

Tukkutorinkuja 6

00580 Helsinki

Metro: Kalasatama

longa.fonari@arslongatalo.fi

Instagram: longa.fonari

https://longafonari.blogspot.


 

 

 


Kommentit