PINNAN ALLA - Ritva Harlen akryylimaalauksia Longassa 10.-28.5.2023 ja Fönarissa 1.-31.5.2023

 



Pinnan alla -näyttely on elämäni ensimmäinen, vain maalauksia sisältävä yksityisnäyttely, vaikka valmistuin taidemaalariksi jo vuonna 1990. Viimeisimmät 35 vuotta olen työskennellyt ympäristö- ja yhteisötaiteilijana. Kaipuu maalaamiseen on silti pysynyt vahvana. 

Maalauksien lähtökohtana oli väri. Halusin upota syvälle värien maailmaan isojen kankaiden äärellä. Maailma pinnan alla tuntui tässä ajassa rauhoittavalta teemalta ja lepopaikalta. 

Omasta ajasta on kuitenkin mahdotonta paeta. Maalamiseen vaikutttavat myös ajatukset, jotka harhailevat ihmistekoihin; ensin korallit saavat rauhassa kehittyä 500 miljoonaa vuotta, mutta omat toimemme voivat tuhota ne muutamassa vuosikymmenessä. Mieleen hiipivät myös pelot merien militaarikäytöstä ja varsinkin arktiseen alueeseen kohdistuvat uhat. Lapsuuden huolettomat uimareissut ovat nekin vain muisto. Tulevanakin kesänä joudumme tarkkailemaan sinilevää ja varjelemaan ihoamme auringolta kymmenkertaisilla suojakerroksilla.

Olen maalannut sydämeni kyllyydestä pienessä ateljeessa isokokoisia teoksia. Välillä olen tuskaillut osaamattomuuttani  ja toisinaan riemuinnut onnistumisen hetkinä. Näyttelyssä on esillä myös teoksista eri vaiheessa otettuja kuvia. Prosessi, joka alkaa valkoisesta pohjasta ja päättyy päätökseen siitä, että teos on valmis, on kiinnostava, oli lopputulema millainen tahansa.

Lämpimästi tervetuloa PINNAN ALLA -näyttelyn avajaisiin perjantaina 12.5.2023 klo 18 – 20

Näyttelyn ohessa Longassa keskustellaan otsikolla NIMEÄMINEN lauantaina 27.5.2023 klo 16 alkaen siitä, kuinka ja millä perusteella taiteilija päätyy nimeämään teoksensa. Mikä merkitys teoksen nimellä on? Onko se erisnimi samalla tavoin kuin ihmisellä itsellään? Johtaako nimeämisen vaikeus siihen, että maailmassa on niin monia nimettömiä teoksia?

Longa avoinna 10.-28.5.2023

ke – pe 12 – 18

la – su 12 – 16


Fönari 1.-31.5.2023

avoinna 24 / 7

 

Ritva Harle

ritvaharle@gmail.com

05038322393


Galleria Longa & Fönari

Tukkutorinkuja 6

00580 Helsinki

Metro Kalasatama


longa.fonari@arslongatalo.fi

https://www.instagram.com/longa.fonari/

https://longafonari.blogspot.com/

 






Kommentit